Tutustutaanko?

Tutustutaanko?

Vuosi 2023 onkin käynnistynyt jo vauhdilla ja viime vuoden lopulla tuli paljon uusia seuraajia someen ja tälläkin hetkellä verkkokaupassa käy paljon ensikertalaisia.

Ajattelinkin että olisi kiva pitää pieni esittely naisesta yrityksen takana.

Ompelimo Miragen yrittäjänä häärää Reetta Pitkänen. Olen kolmen lapsen äiti, 2 tyttöä ja 1 poika. Mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä jo melkein 20 vuotta.

Olen valmistunut pukuompelijaksi vuonna 2010 ja sen jälkeen tein ystäville tuttaville, tutuntutuille ja kummin kaimoille ompelutöitä aina kilpatanssipuvuista ja hääpuvuista pieniin korjausompeluihin.

Sivussa olen koko ajan tehnyt myös hitsaajantöitä perheyrityksessä ja valmistumisen jälkeen yrittäjyys ei houkutellut niin jatkoin metallialalla. Kouluttauduin sekä levyseppähitsaajaksi että hitsauskoordinaattoriksi ja metallialalla tässä on tullut tehtyä täysipäiväisesti töitä jo vuodesta 2010 (lukuun ottamatta paria äitiyslomaa).

Kaikki kuitenkin muuttui 2019 laskiaisena kun laskin pulkkamäkeä. Jäinen mäki ja kuoppa jota yritin välttää ja lopputulos oli ilmalento ja 2 murtunutta nikamaa selkärangassa. Lisäksi vanhat väälilevyn pullistumat tietenkin ottivat osumaa ja muutama uusi välilevyn pullistuma tuli sitten murtumien kanssa. Sen verran onnea oli matkassa että jalat toimivat edelleen, mutta täysin työkyvytön olin loka marraskuulle asti. Sitten palailin hiljalleen tekemään pari tuntia päivässä metalli hommia, mutta kaiken kuntoutuksenkin jälkeen ei vaan pystynyt fyysistä työtä paljoa tekemään.

Sairaslomat oli kuitenkin jo pidetty ja laina maksettavana niin aloin tekemään enemmän ompelu töitä, näitä pystyin tekemään kotoa niin pystyin lepäämään aina tarvittaessa eikä työ ollut niin fyysistä. Päätinkin että nyt on oman yrityksen perustamisen aika. 4.2.2020 onkin yritysrekisteriin kirjattu perustamis päivä.

Koronan iskiessä keväällä esiintymispukuja ei kuitenkaan esiintyjät ja urheilijat tarvinneet niin piti taas sopeutua. Aloin tekemään kasvomaskeja. Näitä tulikin muutama tuhat kappaletta ommeltua sekä Suomeen että Amerikkaan ja Eurooppaan 2020 vuoden aikana.

Tehdessä sitä huomasi että minähän voin ihan oikeasti myydä valmiita tuotteitakin! Mikä oivallus! Olin aina ajatellut peri suomalaiseen tyyliin ettei kukaan voisi haluta ostaa minun tuotteitani. 

Maskien myynnillä sain sekä inspiraation ja uskon toteuttaa pitkä aikaista unelmaa tehdä lasten vaatteita, että alkupääoman jonka tarvitsin tarvikkeisiin.

2021 aikana aloitin asusteista ja siitä laajensin lastenvaatteisiin. Tällä tiellä mennään edelleen. 

Onneksi kaiken sivussa olen kuntoutunut ja teen metallitöitä 4 päivää viikosta ja sitten ompelua loppu ajan. 

2022 vuoteen mahtui paljon kaikkea uutta ja verkkokauppa koki suuren uudistuksen kesällä samoin kuin työtila kun muutin olohuoneen alkovissa ompelusta vuokrattuun työhuoneeseen. 

Syksy 2022 oli todella kiireinen ja toivottavasti saan jatkaa kasvua ja suunnittelua ja ompelua tänäkin vuonna. 

Lopuksi ISO kiitos kaikille, jotka ovat olleet yrityksen matkassa mukana! Asiakkaat, yhteistyökumppanit ja tietenkin perhe ja ystävät, ilman teitä ei olisi Ompelimo Mirageakaan.

Jatketaan uuteen vuoteen innolla ja nähdään tapahtumissa ja muistakaahan kysellä edelleen myös mittatilaus ja korjausompeluita!

Back to the blog

Write a comment